mitä sinä tänään koulussa opit, koira pien?

Kusti on nyt ollut koirakoulun penkillä neljättä viikkoa. Harjoiteltu on muun muassa istumista, maahanmenoa, paikallaanoloa istuen, maaten ja seisten, sekä seuraamista. Kuitenkaan pääsyy koulussakäyntiin ei suinkaan ole ollut Kustin kouliminen yhteiskuntakelpoiseksi, vaan se, että emäntä oppii koulutuksen niksejä ja oikea-aikaista palkitsemista!

Kusti odottaa mannaa taivaasta. Ja kyllähän sitä tuli, kun meni kiltisti maahan käskystä!

Kusti on ollut koulussa oikein mallioppilas. Se on tarkkaavainen, ottaa hyvin kontaktin ja säilyttää sen ja tuntuu vieläpä oppivan nopeasti. Se ei edes kovasti riehu tahi yritä kekkuloida muiden pentuoppilaiden kanssa. Liekö vaikutusta sillä, että emännän taskussa rapisevasta pussista on mahdollista saada neljää erilaista herkkunamia?

Hyvä esimerkki GusGusin oppimiskyvystä on maahanmeno. Sen opettamiseen matalille koirille on olemassa omat niksinsä.

Aloitimme harjoittelun niin, että emäntä istui maassa, jalat koukussa siten, että niiden alle jäi ikäänkuin tunneli. Tunnelin toiselta puolelta koiruudelle tarjottiin namia, jonka saadakseen sen täytyi mennä tunneliin ryömimisasentoon - maahan. Ensiyrittämällä Kusti turvautui luovaan ongelmanratkaisuun ja alkoi kaivaa vimmatusti. Fiksua, eikö? Ikävä kyllä tunnelinkaivuu ei tällä kertaa tuottanut tulosta, mutta kai sen namin olisi ennen pitkää silläkin tavalla löytänyt?

Uudet, hienot valjaat saanut ikiliikkuja, Martta-sisko, on kerrankin hetken paikallaan kun namin ihanat aromit ovat huumanneet sen pään...

Aktiivisen harjoittelun tuloksena meillä oli sitten pikku mäyrähundi, joka osasi mennä oikein hienosti maahan, kunhan käskyn antaja istui maassa ja tarjosi tunnelisimulaatiota. Ei oikein toimi pidemmän päälle, mitä häh?

Noh, harjoitteluun saatiin lisävinkkejä: istuvan koiran etutassujen väliin työnnettiin namia, mikä sai koiran peruuttamaan. Pitkän peruuttelusession lopuksi koira teki sen, mitä siltä odotettiin, eli rötkähti maahan, aivan kuin pelin täysin luovuttaneena. Kuinka ollakaan, siitähän sai namin! Treenasimme peruutusta yhteensä kaksi kertaa, sen jälkeen Kusti osasi mennä heti käskystä maahan ja sai kuin saikin oikein hienosta suorituksesta hirmuisat kehut ja runsaasti nameja!

Ovatkohan mäyräkoirat niin kovapäisiä kuin väitetään? Paljastuuko meidän puikulamme todellinen luonto vasta murrosiän alkaessa?

Kusti järsii keppiä taustalla, etualalla oleva Martta puolestaan on löytänyt maasta jotakin jännempää.

Oikeastaan ainoa takaisku koirakoulussa on koettu tällä viikolla. Jo tunnin aluksi tihutti vettä ja sade vain yltyi yltymistään. Lopputuloksena oli oppitunnin puolivälissä litimärkä ja surkea pikku mäyräkoira, jonka motivaatio ja tarkkaavaisuus olivat pyöreä nolla, nameista huolimatta. Sitten sitä rullattiinkin tärisevä, märkä mäykky kuivan takin sisälle ja kiiruhdettiin kotiin lämmittelemään ja kuivattelemaan.

Kuka muuten on keksinyt käsitteen koiranilma? Koiranilma = ilma koirille? Tyyppi ei selvästikään ymmärrä mäyräkoiran sielunelämästä mitään.

Muuten, kaikille huolestuneille väliaikatietoja: harvahampaamme on saanut maitohampaitten tilalle hienoja, pysyviä hampaita, jotka ovat paljon isompia ja terävämpiä kuin ne vanhat...

rakkaalla hundilla on monta nimeä

Kusti seuraa silmä kovana fudispeliä Brahen kentällä.

 Kustafsson

Kustafsborg

Gusse

Gustaf

Gušajev

Guzmanov

GusGus

Kekkuli

Vispilähäntä

Rullakieli

Höröhammas

Karvapatteri

Koiramakkara

Pikkunakki

Pötkylä

Puikulaperuna

Hundi

Koiruus

Hurtta (♥ nätisti sanottuna ♥)

Kusti-Musti

Pölhö-Kustaa

Hassu Pikku Kaveri

Gulle

Muru

Kulta

Söpöliini

karkaileva höröhammas eränkävijänä

Kauniin syyspäivän kunniaksi suuntasimme kuonot kohti taajaman parempaa puolta ja kävimme retkellä metsässä. Siellä oli sieniä, peilityyniä lampia ja paljon hyviä hajuja nuuskuteltaviksi. Parasta oli tietysti se, kun ei joutunut olemaan kytkettynä, vaan sai riekkua vapaana hihnasta ja pyyhältää eestaas polkuja pitkin.

Kierroksemme alkumetreillä Gustaf ilmaisi hyvin selkeästi mielihalunsa pompata veteen. Tyhmät ihmiset halusivat estää uiskentelun, koska kesä on ohi ja ei muka ole kivaa uida enää syyskuussa. Pöh! Kusti oli kovin eri mieltä ja kun seuraava lupaava uimapaikka tuli näkösälle, koira oli salamaa nopeampi ja porhalsi lampeen kuin ankka konsanaan.

Karvainen ankka on käynyt uimassa ja miettii seuraavaa siirtoaan.

Kun Gusse pääsi uimakierrokseltaan takaisin kuivalle maalle, alkoi maaninen kuivausriehuminen. Puikulamme kekkuloi aluskasvillisuuden joukossa epätoivoisesti itseään havuihin ja saniaisiin hinkaten – isäntäväki oli tietysti tyhmyyksissään jättänyt pyyhkeen kotiin. Olipa huonosti varustauduttu!

Kuivaus sai uutta pontta, kun näköpiiriin putkahti mutkan takaa lenkkeilijä. Koira katsoi oikeudekseen lähteä seuraamaan miekkosta ja pyyhälsi turkki vettä valuen mäkeä ylös. Isäntäväki yritti jalat hapoilla saada koiruutta kiinni, mutta edes houkuttelussa käytetyt tonnikalanamit eivät kiinnostaneet niin paljoa kuin täysin vieras, nopeasti liikkuva mieshenkilö…

Polkua seuraillen ja koiraa huhuillen tuli isäntäväkeä lopulta vastaan pieni karvakuono, jonka turkki oli kosteudesta kiharalla ja joka oli selvästi hieman eksyksissä ja peloissaan. Uimamaisteri tärisi kauttaaltaan, kun se palasi laumansa luo korvat luimussa ja häntä koipien välissä. Sanomattakin selvää, että koira joutui luopumaan vapaudestaan ja jälleen alistumaan talutushihnan vaikutuspiiriin. Voi rähmä!

Gustaf lämmitteli hetken huovan sisällä harharetkensä jälkeen, mutusteli pari tonnikalanamia ja oli sen jälkeen taas täysin iskussa. Grillin lämmössä se haisteli huumaavia makkarantuoksuja ja nuoli kaikki makkaroihin koskeneet sormenpäät, mikäli tilaisuus siihen tuli.

Vaikka eipä Kustaasta taitaisi edes olla makkaransyöjäksi tällä hetkellä: hammaskeiju on käynyt visiitillä ja poistettujen alakulmureiden lisäksi kaikki yläetuhampaat ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen, samoin yksi alaetuhammas. Koiruus ei tosin enää ole halukas näyttämään hampejaan kenellekään, niin monta kertaa niitä on viime aikoina kyylätty. Asiaa ei tietenkään auta se, että isäntäväki ulvoo naurusta pikku höröhampaan purukaluston nähdessään.

Kotimatkalla metsän siimeksestä sivistyksen pariin testattiin vielä aiemmin päivällä heräteltyjä metsästäjänvaistoja ja jahdattiin vähän citypupuja. Ne loikkivat vikkelästi piiloon ruusupuskien suojaan ja jättivät hampaattoman eränkävijämme vaille saalista. Noh, huomenna on päivä uus!