karkaileva höröhammas eränkävijänä

Kauniin syyspäivän kunniaksi suuntasimme kuonot kohti taajaman parempaa puolta ja kävimme retkellä metsässä. Siellä oli sieniä, peilityyniä lampia ja paljon hyviä hajuja nuuskuteltaviksi. Parasta oli tietysti se, kun ei joutunut olemaan kytkettynä, vaan sai riekkua vapaana hihnasta ja pyyhältää eestaas polkuja pitkin.

Kierroksemme alkumetreillä Gustaf ilmaisi hyvin selkeästi mielihalunsa pompata veteen. Tyhmät ihmiset halusivat estää uiskentelun, koska kesä on ohi ja ei muka ole kivaa uida enää syyskuussa. Pöh! Kusti oli kovin eri mieltä ja kun seuraava lupaava uimapaikka tuli näkösälle, koira oli salamaa nopeampi ja porhalsi lampeen kuin ankka konsanaan.

Karvainen ankka on käynyt uimassa ja miettii seuraavaa siirtoaan.

Kun Gusse pääsi uimakierrokseltaan takaisin kuivalle maalle, alkoi maaninen kuivausriehuminen. Puikulamme kekkuloi aluskasvillisuuden joukossa epätoivoisesti itseään havuihin ja saniaisiin hinkaten – isäntäväki oli tietysti tyhmyyksissään jättänyt pyyhkeen kotiin. Olipa huonosti varustauduttu!

Kuivaus sai uutta pontta, kun näköpiiriin putkahti mutkan takaa lenkkeilijä. Koira katsoi oikeudekseen lähteä seuraamaan miekkosta ja pyyhälsi turkki vettä valuen mäkeä ylös. Isäntäväki yritti jalat hapoilla saada koiruutta kiinni, mutta edes houkuttelussa käytetyt tonnikalanamit eivät kiinnostaneet niin paljoa kuin täysin vieras, nopeasti liikkuva mieshenkilö…

Polkua seuraillen ja koiraa huhuillen tuli isäntäväkeä lopulta vastaan pieni karvakuono, jonka turkki oli kosteudesta kiharalla ja joka oli selvästi hieman eksyksissä ja peloissaan. Uimamaisteri tärisi kauttaaltaan, kun se palasi laumansa luo korvat luimussa ja häntä koipien välissä. Sanomattakin selvää, että koira joutui luopumaan vapaudestaan ja jälleen alistumaan talutushihnan vaikutuspiiriin. Voi rähmä!

Gustaf lämmitteli hetken huovan sisällä harharetkensä jälkeen, mutusteli pari tonnikalanamia ja oli sen jälkeen taas täysin iskussa. Grillin lämmössä se haisteli huumaavia makkarantuoksuja ja nuoli kaikki makkaroihin koskeneet sormenpäät, mikäli tilaisuus siihen tuli.

Vaikka eipä Kustaasta taitaisi edes olla makkaransyöjäksi tällä hetkellä: hammaskeiju on käynyt visiitillä ja poistettujen alakulmureiden lisäksi kaikki yläetuhampaat ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen, samoin yksi alaetuhammas. Koiruus ei tosin enää ole halukas näyttämään hampejaan kenellekään, niin monta kertaa niitä on viime aikoina kyylätty. Asiaa ei tietenkään auta se, että isäntäväki ulvoo naurusta pikku höröhampaan purukaluston nähdessään.

Kotimatkalla metsän siimeksestä sivistyksen pariin testattiin vielä aiemmin päivällä heräteltyjä metsästäjänvaistoja ja jahdattiin vähän citypupuja. Ne loikkivat vikkelästi piiloon ruusupuskien suojaan ja jättivät hampaattoman eränkävijämme vaille saalista. Noh, huomenna on päivä uus!