pienen miehen elämä on rankkaa

Perjantaina oli kauhia päivä! Silloin pikku hundimme oli viimeistä kertaa synnyinkodissaan ja joutui sieltä lähtemään vieraiden ihmisten mukaan, hui! Automatka oli pitkä ja rankka, vaikka tehtiin paljon pysähdyksiä, juteltiin, leikittiin ja välillä jahtailtiin (mielikuvitus)pupujakin.

Koiruus ei itkenyt yhtään koko matkan aikana, mutta vähän se masisteli eikä suostunut syömään tai juomaan. Se oli kyllä aika yllättävää, sillä tämä kaveri oli kuulemma aina ekana ruokakupilla sisarustensa kanssa syödessään ja pötkylä on aika skrode, niin kuin terveystarkastuksen yhteydessä paljastui: 2,5 kiloa silkkaa pötkylää kirsusta hännänpuikulaan! Kokoa on noin litran maitopurkin verran.

Monsieur Kustafsson ekaa iltaa kotona, syömässä isoa namiraksua.

Kodinvaihdon aiheuttamaa stressailua on nyt jatkunut pari päivää, mutta herra suostuu viimeinkin taas juomaan ja syömään - tosin syöpöttely on vähäistä, ellei herraa syötetä! Hundi-kundi on ilmeisesti niin hienoa sukua, ettei viitsi vaivautua kupille itse... Ongelmahan tästä tulee, jos syöttämispakko jatkuu, mutta tässä vaiheessa on tärkeää, että pikkuinen syö, kun koko ympäristö on mennyt 100% uusiksi! Onneksi sentään raakaa jauhelihaa ei voi vastustaa!

Leluista lemppareita ovat kuminen vinkuankka ja pehmopupu. Pupu on saanut osakseen aikamoista höykytystä - ei ole enää korvat valkoiset, ei! Mutta kaltoin kohtelusta huolimatta se on paras unikaveri. Mieluisin lelu taitaa kuitenkin olla vessapaperirullan pahvihylsy, jonka sisällä on raksuja tai lihanpaloja. Parhaat jutut ovat tässä maailmassa kuitenkin varsin usein hyvin yksinkertaisia!

Kirkkopuistossa on tavattu jo pari koirakaveria ja riehuttu ja juostu villisti. Ruohoa, kiviä ja tupakantumppeja olis tosi kiva syödä - ai miten niin ne ei kuulu normaaliin ruokavalioon? Kotona on muuten tosi hyvänmakuisia sähköjohtoja, mutta niidenkin pureskelu on kielletty, perskules sentään. Eikä seiniä tai jalkalistojakaan anneta haukkailla, voi pettymysten pettymys!

Yöunet ovat isäntäväellä jääneet vähän lyhyiksi ja koiraa on hoitamassa kaksi zombieta. Lisäksi emännälle on todistettavasti kehittynyt kahden päivän aikana neljä otsaryppyä, ei niiden olemassaoloa ainakaan ennen ole noteerattu...

Mutta on se ihana. Ja niin pieni! Ja viksu, on päässyt jo pari kertaa portin läpi tekemään salapissoja olkkarin pöydän alle, tietysti isännän sukkien päälle! Haukkuminenkaan ei ilmeisesti tuota ongelmia, pari melko miehekästä räyhähdystä on jo kuultu. Pitäähän sitä haukkua, jotta saa isäntäväen ruotuun!

Miten muuten vasta kahdeksanviikkoinen koiruus voi niin onnistuneesti ilmaista loukkaantuneensa? Se heittää pöyristyneen katseen emäntään tai isäntään, möyrii kauemmaksi ja kääntää pyllynsä moukkamaisesti käyttäytyneeseen ihmislapseen ja alkaa mököttää.

Nyt tekemään internjetin syövereihin Yarrah -purutikkujen hintavertailua. Ja naudanmahapullien! Ja jos jauhelihasta olis jossain hyvä tarjous, sekin käy ;)