krapulainen mäyräkoira

Oletteko miettineet, millainen on mäyräkoiran dagen efter? Voin kertoa.

"Darra."
Huomaa etutassuun laitettu soma sydänside ♥

Kusti joutui tänään jälleen eläinlääkäriin hampaita poistattamaan. Ongelmia tuottivat taas alakulmahampaat, joista molemmat kasvavat vinksin vonksin väärään paikkaan. Niiden tieltä otettiin sitten yläleuasta vähemmän tärkeitä hampaita pois, jotta mahtuvat kasvamaan edes joten kuten.

Hampaat poistettiin nukutuksessa ja nukutusaineena käytettiin jotakin opioidia, jonka vieroitusoireita koira nyt tuossa vieressä kärsii. On tärinää ja sameaa katsetta, likainen tukka, vähän verta suupielissä ja parrassa (ehkä kulmakarvoissakin), hoipertelevia askeleita ja mikä pahinta, täysin iloton, uliseva olemus. Korvat ja häntä luimussa mennään, hitaasti ja innottomasti. Normaalisti valppaalle, elohopean nopeudella liikkuvalle, häntää ahkerasti vispaavalle ja kaikkia rakastavalle pikku mäykylle muutos on melkoinen...

Kahteen viikkoon reppanamme ei nyt sitten saa purra oikeastaan mitään. Ei puruluita, pehmoleluja tai toisia koiria leikin merkeissä (sori vaan, Martta!). Eli ei koirapuistoa kahteen viikkoon, yhyy! Ja pehmopupu ja sammakkokin nostetaan lattialta kaappiin odottamaan otollisempia aikoja... Onneksi toipilasruoka on sentään hyvää erikoisherkkua ja kipulääketabletitkin maksanmakuisia. Nam! Ja juusto on pehmeää, sen syömistä ei mikään estä ja sitä isäntäväki oletettavasti tulee reilusti syöttämään pikku hurtalle. Mitähän kaikkea muuta hemmottelua se saa nyt osakseen ja meinaako se viekastella kaikki mahdolliset säälipisteet itselleen, jotta saisi maksimoitua hyödyn? Tietenkin, sehän on mäyräkoira!

Mutta nyt pitää alkaa valmistautua Ulinoiden Yöhön. Yleensä vain leikkiessä tai vahtiessa itsestään meteliä pitävällä koiruudella on jäänyt ulinalevy pahasti jumiin, harmi ettei volyymiä voi säätää yhtään pienemmälle. Kivut ja vieroitusoireet saavat mäykkymme matkimaan sutta, uli-uli-uli... Pitäisiköhän kaivaa jostain korvatulpat? Ja jakaa niitä myös naapureille? Isännänketales meinaa viettää tämän yön muualla ja emäntä saa nauttia yövalvomisesta ihan yksin, oi autuutta!

PS. Saakohan Kusti joululahjoja? Se on kyllä ollut tosi kiltti poika, mutta eikös isohko hammasremontti ole jo melkoinen joululahja? Ainakin eläinlääkärireissun johdosta roimasti kutistuneen tilin saldon perusteella niin voisi kuvitella...

onnea!

Gusse täytti eilen 200 päivää, onnea pikku nakkimakkaralle! Isoja poikia ollaan!

Koiruli on kieltämättä kehittynyt sekä henkisellä että fyysisellä puolella. Se sekoilee ja hössöttää vähemmän (lue: ei ole enää yhtä ADHD kuin pienempänä) eikä enää koe pakottavaa tarvetta pureskella kaikkea ja kaikkia. Ulkoinen olemus on lihaksikkaampi ja vankempi. Nyt siis hartioita ja pyllyäkin löytyy - koira ei ole enää aivan kukkakeppi hintelys eli pelkkää luuta ja nahkaa. Karvakin on taas hitusen karkeampaa, tai ainakin sitä on enemmän - etenkin pyllyssä! Eli villahousut löytyy omasta takaa!

Trimmaajalle ei vielä olla uskaltauduttu, koska uutta, karkeaa karvaa ei ole näköpiirissä kaikkialla, esimerkiksi rinnassa. Ja jos rintakarvat nypittäisiin, jäljelle jäisi vain kalju. Kalju rinta, ei kovin miehekästä, mitäh? Eikä kovin lämmin vaihtoehto talvisaikaan...



Paljon onnea kerällä koisivalle makkaralle!


Myös tämän koiran luontainen toimenkuva on ilmennyt: vahtiminen on aloitettu.

Vahtihaukku ilmiantaa epäilyttävät äänet rappukäytävässä, epäilyttävät katonkorjausmiehet vastapäisen talon katolla ja epäilyttävät äänet Kustin omassa päässä... Katonkorjausmiehiä piti vahtia vielä 15 minuuttia heidän poistumisensa jälkeen: koira haukkui ja tärisi, vaikka katolla ei ollut enää ketään eikä mitään. Miten vahtikoiraa harhautetaan uskomaan, että kaikki on hyvin??? Argh.

ylväs primaballerina Gušajev

Syy radiohiljaisuuteen: Kusti on harjoitellut herkeämättä ja tiukan keskittyneesti Moskovan kuulun balettikoulun pääsykokeisiin...

perä edellä lirissä

Ollessaan tarkalleen ottaen 143:n vuorokauden ikäinen, Kusti nosti ensimmäistä kertaa hapuillen jalkaa ja lirutti ulos talon seinään pienen viestin naapurustolle. Tyttötyyliin kyykyssä liruttelu on nykyään harvinaista ja kaikki lirut tehdään lähes poikkeuksetta ulos.

Kalliolla tallustelu on tarkkaa puuhaa - paree pitää kieli keskellä suuta!

Tuota kultaista jumalten nektaria myös nykyään säännöstellään: sitä ei enää lorotetakaan kaikkea helpotuneena lähimpään otolliseen paikkaan heti kun päästään ulos, vaan säästeliäästi maalaillaan seiniä ja puita. Merkkailuharjoitukset siis etenevät ja kohta Gusse kirjoittaa kuin vanha tekijä ulkoilman DogBookiin.

Kusti on myös oppinut ilmaisemaan halunsa ulos: se menee raapimaan ulko-ovea ja silloin isäntäväki kiiruhtaa vetämään lenkkaria jalkaan. Jos se on pakotettu hoitamaan businekset sisälle (kuten kävi kerran ennen kuin isäntäväki tajusi, mitä ulko-ovea vimmatusti raapiva ja ovenkarmeja pureva koira oikein halusi), se on kovin häpeissään ja yrittää piilotella sanomalehdelle tupsauttamaansa tuliaista. Viimeksi tällaisessa tilanteessa se yritti korvat luimussa haudata toimittamaansa aarretta sanomalehden sisään, mutta eteisessä vellova haju paljasti yllätyksen.

Noh, sisäsiisteydestä huolimatta...

Kustihan on aika kova poika peruuttamaan. Kotona Gusse on ottanut tavaksi peruutella omien peittojensa ja huopiensa kanssa pitkin lattioita - kiva juttu, onpahan viikkosiivouksen yhteydessä vähemmän mopattavaa. Sillä tavoin se järjestelee vaikkapa makuupaikan mieleisekseen: ensin heitellään makuukopasta kuonon avulla kamat pitkin ja poikin kämppää ja sitten "asetellaan". Hyvä tulee. Aika usein tosin peruutellaan pelkästä peruuttelun ilosta, vaikka ympäri keittiötä ja eteistä.

Kerran meillä sitten oli vieraita, jotka olivat varta vasten saapuneet ihastelemaan pikku karvapatteriamme. Vieraiden viihdyttäminen oli huipussaan ja koira sitten siinä peruuttelemaan. Hymyssä suin kerroin, kuinka Gusse-poika se osaa peruuttamisen jalon taidon, katsokaas nyt kun se kiertää keittiötä kohta ympäri. Vaan mitä tekee Gus-Gus? Lopettaa peruuttamisen kuin seinään, ottaa tukevan asennon ja omahyväisen oloisena päästää lorotuksen valloilleen keskellä olkkaria, oman unihuopansa päälle. Just just. Selitinhän juuri vieraille, kuinka Kusti on melkein sisäsiisti ja iso poika, eikä se ole enää pitkään aikaan tehnyt vahinkopissoja muualle kuin sanomalehdelle.

Ai niin, tuliko jo mainittua että joku on liruttanut kovassa hädässä, isäntäväen hidastellessa, ala-aulan matolle jotain? Kröhöm, parikin kertaa? Meidän perhe ei kyllä tiedä koko jutusta yhtään mitään...

syyskesän karvainen pallopoika Hasselhoff

Gus-Mus (short for: Gustaf-mussukka)
Riehumakkara
Pupunen

mitä sinä tänään koulussa opit, koira pien?

Kusti on nyt ollut koirakoulun penkillä neljättä viikkoa. Harjoiteltu on muun muassa istumista, maahanmenoa, paikallaanoloa istuen, maaten ja seisten, sekä seuraamista. Kuitenkaan pääsyy koulussakäyntiin ei suinkaan ole ollut Kustin kouliminen yhteiskuntakelpoiseksi, vaan se, että emäntä oppii koulutuksen niksejä ja oikea-aikaista palkitsemista!

Kusti odottaa mannaa taivaasta. Ja kyllähän sitä tuli, kun meni kiltisti maahan käskystä!

Kusti on ollut koulussa oikein mallioppilas. Se on tarkkaavainen, ottaa hyvin kontaktin ja säilyttää sen ja tuntuu vieläpä oppivan nopeasti. Se ei edes kovasti riehu tahi yritä kekkuloida muiden pentuoppilaiden kanssa. Liekö vaikutusta sillä, että emännän taskussa rapisevasta pussista on mahdollista saada neljää erilaista herkkunamia?

Hyvä esimerkki GusGusin oppimiskyvystä on maahanmeno. Sen opettamiseen matalille koirille on olemassa omat niksinsä.

Aloitimme harjoittelun niin, että emäntä istui maassa, jalat koukussa siten, että niiden alle jäi ikäänkuin tunneli. Tunnelin toiselta puolelta koiruudelle tarjottiin namia, jonka saadakseen sen täytyi mennä tunneliin ryömimisasentoon - maahan. Ensiyrittämällä Kusti turvautui luovaan ongelmanratkaisuun ja alkoi kaivaa vimmatusti. Fiksua, eikö? Ikävä kyllä tunnelinkaivuu ei tällä kertaa tuottanut tulosta, mutta kai sen namin olisi ennen pitkää silläkin tavalla löytänyt?

Uudet, hienot valjaat saanut ikiliikkuja, Martta-sisko, on kerrankin hetken paikallaan kun namin ihanat aromit ovat huumanneet sen pään...

Aktiivisen harjoittelun tuloksena meillä oli sitten pikku mäyrähundi, joka osasi mennä oikein hienosti maahan, kunhan käskyn antaja istui maassa ja tarjosi tunnelisimulaatiota. Ei oikein toimi pidemmän päälle, mitä häh?

Noh, harjoitteluun saatiin lisävinkkejä: istuvan koiran etutassujen väliin työnnettiin namia, mikä sai koiran peruuttamaan. Pitkän peruuttelusession lopuksi koira teki sen, mitä siltä odotettiin, eli rötkähti maahan, aivan kuin pelin täysin luovuttaneena. Kuinka ollakaan, siitähän sai namin! Treenasimme peruutusta yhteensä kaksi kertaa, sen jälkeen Kusti osasi mennä heti käskystä maahan ja sai kuin saikin oikein hienosta suorituksesta hirmuisat kehut ja runsaasti nameja!

Ovatkohan mäyräkoirat niin kovapäisiä kuin väitetään? Paljastuuko meidän puikulamme todellinen luonto vasta murrosiän alkaessa?

Kusti järsii keppiä taustalla, etualalla oleva Martta puolestaan on löytänyt maasta jotakin jännempää.

Oikeastaan ainoa takaisku koirakoulussa on koettu tällä viikolla. Jo tunnin aluksi tihutti vettä ja sade vain yltyi yltymistään. Lopputuloksena oli oppitunnin puolivälissä litimärkä ja surkea pikku mäyräkoira, jonka motivaatio ja tarkkaavaisuus olivat pyöreä nolla, nameista huolimatta. Sitten sitä rullattiinkin tärisevä, märkä mäykky kuivan takin sisälle ja kiiruhdettiin kotiin lämmittelemään ja kuivattelemaan.

Kuka muuten on keksinyt käsitteen koiranilma? Koiranilma = ilma koirille? Tyyppi ei selvästikään ymmärrä mäyräkoiran sielunelämästä mitään.

Muuten, kaikille huolestuneille väliaikatietoja: harvahampaamme on saanut maitohampaitten tilalle hienoja, pysyviä hampaita, jotka ovat paljon isompia ja terävämpiä kuin ne vanhat...

rakkaalla hundilla on monta nimeä

Kusti seuraa silmä kovana fudispeliä Brahen kentällä.

 Kustafsson

Kustafsborg

Gusse

Gustaf

Gušajev

Guzmanov

GusGus

Kekkuli

Vispilähäntä

Rullakieli

Höröhammas

Karvapatteri

Koiramakkara

Pikkunakki

Pötkylä

Puikulaperuna

Hundi

Koiruus

Hurtta (♥ nätisti sanottuna ♥)

Kusti-Musti

Pölhö-Kustaa

Hassu Pikku Kaveri

Gulle

Muru

Kulta

Söpöliini

karkaileva höröhammas eränkävijänä

Kauniin syyspäivän kunniaksi suuntasimme kuonot kohti taajaman parempaa puolta ja kävimme retkellä metsässä. Siellä oli sieniä, peilityyniä lampia ja paljon hyviä hajuja nuuskuteltaviksi. Parasta oli tietysti se, kun ei joutunut olemaan kytkettynä, vaan sai riekkua vapaana hihnasta ja pyyhältää eestaas polkuja pitkin.

Kierroksemme alkumetreillä Gustaf ilmaisi hyvin selkeästi mielihalunsa pompata veteen. Tyhmät ihmiset halusivat estää uiskentelun, koska kesä on ohi ja ei muka ole kivaa uida enää syyskuussa. Pöh! Kusti oli kovin eri mieltä ja kun seuraava lupaava uimapaikka tuli näkösälle, koira oli salamaa nopeampi ja porhalsi lampeen kuin ankka konsanaan.

Karvainen ankka on käynyt uimassa ja miettii seuraavaa siirtoaan.

Kun Gusse pääsi uimakierrokseltaan takaisin kuivalle maalle, alkoi maaninen kuivausriehuminen. Puikulamme kekkuloi aluskasvillisuuden joukossa epätoivoisesti itseään havuihin ja saniaisiin hinkaten – isäntäväki oli tietysti tyhmyyksissään jättänyt pyyhkeen kotiin. Olipa huonosti varustauduttu!

Kuivaus sai uutta pontta, kun näköpiiriin putkahti mutkan takaa lenkkeilijä. Koira katsoi oikeudekseen lähteä seuraamaan miekkosta ja pyyhälsi turkki vettä valuen mäkeä ylös. Isäntäväki yritti jalat hapoilla saada koiruutta kiinni, mutta edes houkuttelussa käytetyt tonnikalanamit eivät kiinnostaneet niin paljoa kuin täysin vieras, nopeasti liikkuva mieshenkilö…

Polkua seuraillen ja koiraa huhuillen tuli isäntäväkeä lopulta vastaan pieni karvakuono, jonka turkki oli kosteudesta kiharalla ja joka oli selvästi hieman eksyksissä ja peloissaan. Uimamaisteri tärisi kauttaaltaan, kun se palasi laumansa luo korvat luimussa ja häntä koipien välissä. Sanomattakin selvää, että koira joutui luopumaan vapaudestaan ja jälleen alistumaan talutushihnan vaikutuspiiriin. Voi rähmä!

Gustaf lämmitteli hetken huovan sisällä harharetkensä jälkeen, mutusteli pari tonnikalanamia ja oli sen jälkeen taas täysin iskussa. Grillin lämmössä se haisteli huumaavia makkarantuoksuja ja nuoli kaikki makkaroihin koskeneet sormenpäät, mikäli tilaisuus siihen tuli.

Vaikka eipä Kustaasta taitaisi edes olla makkaransyöjäksi tällä hetkellä: hammaskeiju on käynyt visiitillä ja poistettujen alakulmureiden lisäksi kaikki yläetuhampaat ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen, samoin yksi alaetuhammas. Koiruus ei tosin enää ole halukas näyttämään hampejaan kenellekään, niin monta kertaa niitä on viime aikoina kyylätty. Asiaa ei tietenkään auta se, että isäntäväki ulvoo naurusta pikku höröhampaan purukaluston nähdessään.

Kotimatkalla metsän siimeksestä sivistyksen pariin testattiin vielä aiemmin päivällä heräteltyjä metsästäjänvaistoja ja jahdattiin vähän citypupuja. Ne loikkivat vikkelästi piiloon ruusupuskien suojaan ja jättivät hampaattoman eränkävijämme vaille saalista. Noh, huomenna on päivä uus!

lomamuistelot, osa III

Loman huonoin puoli oli se, kun piti olla tekemisissä lääkärin kanssa.

Koiruus on lääkärikäyntejä varten madotettu pari kertaa. Menemättä yksityiskohtiin todettakoon, että ekalla kerralla näkyvin tuloksin, yöks...

Rokotuksia on kertynyt kolme. Kolmen kuukauden iässä saatu rokotus meni hienosti, pieni vingahdus kuului, mutta se johtui ennemminkin kummallisista tuntemuksista kuin itse piikkaamisesta. Onneksi eläinlääkäritäti oli kiva ja antoi potilaalle nameja. Rokotuksen yhteydessä Gustaf punnittiin; koiruus painoi sutjakat 3,4 kiloa, mikä on ihan hyvin "valikoivasti" syövältä kekkulilta.

Viimeisimmässä, neljän kuukauden kynnyksellä saadussa rokotuksessa eläinlääkäri joutui turvautumaan luovaan ongelmanratkaisuun 3,9 –kiloista mötkälettämme hoitaessaan. Siitäkin huolimatta koiruudelta pääsi tutkimuspöydälle pieni hätäpissa. Ihan tyhmä rokotus!

Tyhmyyttä lisäsi se, että eläinlääkäri totesi Kustin alakulmahampaiden olevan niin huonossa asennossa, että ne kannattaa poistaa. Päivittäisissä kotitsekkauksissa jouduimme toteamaan, että tilanne ei mennyt parempaan suuntaan ja varsinkin oikea alakulmuri näytti painavan yläikeniin jo aika kivuliaasti. Höh! Sen vuoksi hampit poistettiin tänä aamuna.

Kustin tänään poistetut alakulmahampaat: 3/4 on juurta ja vain pienet nykeröt olivat näkyvissä!

Hyvä hammaskalustohan on edellytys sille, että syöminen onnistuu. Ei sen tavallisen ruoan niin väliä, mutta kunhan herkuttelemaan pystyy!

Kesän kunniaksi onkin herkuteltu vähän tavanomaista enemmän: kun kupin on syönyt tyhjäksi, on saattanut saada jälkkäriksi raejuustoa, jihuu! Ja yhtä kivaa kuin raejuuston syöminen, on tietysti se, kun raejuustoisen parran pyyhkii mihin tahansa lähelläolevaan tekstiiliin (sohva, pyyhe, viltti, sukka, ...). Siisti olla pitää!

Raejuuston ohella uusia namiherkkuja ovat maksamakkara, tonnikalapötkylät sekä savusiika. Niiden lisäksi kesädieettiin ovat oleellisina kuuluneet mustikat, vadelmat ja pakastenamit. Mustikoita ja vadelmia Kusti poimi itse metsässä ja kyllä niitä sen verran upposi, että voi sanoa niiden olleen hyvejä. Pakastenameissa on jugurtissa liotettuja nappuloita ja raejuustoa jääpalamuotteihin jemmattuna. Niitä oli kiva nakerrella helteisinä päivänä, kun isäntäväki söi jäätelöä tai mehujäätä!

lomamuistelot, osa II

Maalaistunnelmissa oltiin jälleen elokuun alussa: Lohjalla syötiin järven rannalla pupunkakkaa, juotiin lätäköstä kuravettä, tervehdittiin mölkkyä pelaavia mummoja, meinattiin lähteä tuulen mukana lentoon, maisteltiin ampiaista, tervehdittiin vanhoja koirarouvia ja ihmeteltiin kotejaan mukana roudaavia etanoita sateen jälkeen.

Kusti haukkaa, Martta väistää! Sisarusten ekat treffit Helsingissä kesäkuun lopulla - voi miten pieniä sitä silloin oltiinkaan...

Ennen kaikkea otettiin joka päivä useammat autuaat möyrinnät pitkässä, pehmeässä ruohikossa – ilman punkkeja! Gusse yritti myös kaivaa tiensä muuan aidan läpi ja kun se ei ollut onnistua, aitaa piti purra ja riuhtoa. Ei onnistunut, aidan takana toljottava westie-uros Rambo jäi aidan taakse toljottamaan. Noh, ehkä pojat tapaavat ensi kerralla?

Uusia leikkikavereita on saatu paitsi landella, myös Helsingin puistoissa. Ihania olivat ainakin beagle-narttu Aloha, englanninbulldog-uros Léon ja kultainennoutaja Lola. Lemppari taitaa kuitenkin olla kolmevuotias, lihaksikas kääpiömäykky Kalevi, joka sietää Kustin puksuttelut ja antaa isällistä hoivaa :)

Olkoot sitten koirapuiston antia tahi kotimatkan, jolloin heinikossa nuuskuteltiin, hiljattain löytyi taas koiran niskasta punkki. Tällä kertaa tuo viheliäs otus oli vasta etsimässä sopivaa kiinnittymispaikkaa, joten sen sai näppärästi pois turkista. Sekin grillattiin, aivan kuin muutkin tiellemme epäonnekseen sattuneet punkerot. Burn!

Lähes yhtä epämiellyttäviä tuttavuuksia kuin punkit, ovat ilmeisesti hevoset. Keskuspuistossa moisiin otuksiin törmäsimme ja heti alkoi vimmainen haukku. Muutoin Kusti on osannut olla oikein nätisti ja haukkuu vain leikin tiimellyksessä. Mutta ilmeisesti hevosia pitää käydä moikkaamassa vähän useammin, josko niistä siten saisi kavereita?

lomamuistelot, osa I

Nyt kun kesäloma on ohi, on aika kaivaa esiin parhaita paloja lämpimien kuukausien tunnelmista!

Reissasimme lomalla jonkun verran ja kokemuksia tuli pikku hundiselle sekä kaupunki- että maalaiselämästä. Kaupungilla valloitimme Senaatintorin sekä Tuomiokirkon ja totesimme, että söpöys on universaali ilmiö: espanjaa höpöttelevät nuoret neidit olivat myytyjä ja Gussen fanipohja on nyt kansainvälinen :) Kaupunkikokemuksista on mainittava myös se, että eräänä päivänä Gusse kietaisi komiat kakat Lasipalatsin toisessa päädyssä olevaan karhun jalanjälkeen. Bullseye!

"Kallion David Hasselhoff" eli kikkarapää-Kusti on aikuistumaan päin: pehmeästä, pörröisestä ja runsaasta turkista löytyi eilen pari läikkää KARKEAA karvaa!

Gustaf käväisi Espoossa muuan pienen daamin 4-vuotissynttäreillä ja oli harvinaisen odotettu vieras, joka ei pettänyt odotuksia. Tosin synttärilahjaksi saatu Hello Kitty koirahoitoloineen vei lopulta päivänsankarin täyden huomion ;)

Kun Kustin isäntäväki puolestaan oli häissä Kokkolassa, kummisetä saapui Turusta hoitamaan koiruutta. Kahden päivän aikana kummisetä pyyhki pois kahden kuukauden kasvatuksen pieneen mieleen jättämät jäljet, sillä isäntäväen tultua kotiin Kusti oli sitä mieltä, että sillä oli oikeus asustella sängyssä. Kummisedän selitys? "No en mä sitä siitä voinu pois nostaa, se on niin ihana." Entäpä kun pelkät nappulat eivät kelvanneet? No tietenkin koiralle piti syöttää nameja, muunmuassa kokonainen lihaisa herkkupötkö kerralla, sellainen, jonka se saa normaalisti syödä viikon tai kahden kuluessa. "Joo on se ihan hyvin syöny", sanoi kummisetä puhelimeen kun soittelimme kuulumisia. Jep jep, juuri näin sitä hienoja koiria kasvatetaan.

Veneilykokemusta tuli lomalla runsaasti ja nyt Gustaf on alloilla kuin kotonaan. Yhdellä veneilyretkellä oltiin vähän pidemmällä kävelyllä saaressa. Retki piteni siksi, että polku meni hukkaan ja metsästä ei löytänytkään pois. Pikku hundinen piti ottaa kainaloon kannettavaksi - ei siksi, että se olisi ollut lopen väsynyt, vaan siksi, että muurahaiset hyökkäsivät kimppuun! Koira katseli neuvottomana, kun isokokoiset tyhmät murkut kiipeilivät sen turkissa ja yrittivät purra. Miten monta jättimuurahaista pienen koiran turkkiin oikein mahtuu? No ainakin 20, ja niitä on vaikea saada pois. Vaikka kävisi uimassa 2 kertaa ja suorittaisi hyvät kuivaukset, murkkuja löytyy siltikin. Epistä.

Kuivauksesta puheen ollen, uiminen on kyllä kivaa siksikin, kun viilennyksen ja sorsien jahtauksen lisäksi saa sitten märkänä ravistella itseään ja aloittaa tarmokkaan turkin hinkkauksen, olipa alustana sitten soraa, ruohoa, pyyhe tai vaikkapa laituri. Ja kun turkki on kikkaralla ja lähes kuiva, onkin otollinen aika aloittaa riekkuminen. Ralliratana voivat toimia vaikkapa veneen kansi tai sisätilat, ja iso laiturihan on todella hyvä kyseiseen tarkoitukseen. Gusse suosittelee!

veljekset kuin ilvekset

Kustin ja Martan lisäksi on aika esitellä sisarusparvesta yksi mäyriäinen lisää: velipoika Hevi, joka asustelee Kuopion lähettyvillä. Eikä siinä vielä kaikki: kuviin on nimittäin päässyt myös yksi hieman vanhempi herra, velipuoli Ruffe nimittäin!

Rudolf on kuulemma pitänyt Hevistä hyvää huolta ensi hetkestä lähtien, kuten kunnon veljen kuuluukin. Yhdessä leikitään hauskoja kaahailuleikkejä, mutustellaan yhteisiä luita ja nukutaan yhteisiä päikkäreitä. Kyllä se vaan niin taitaa olla, että mäykyn paras kaveri on toinen mäykky :)

Iso kiitos Kuopioon poikien kuvista, lisääkin saa jatkossa lähettää ;)

Ruffe ja Hevi, kamuja alusta asti!

"Mua väsyttää, tuu viereen niin otetaan vähän lepoo..."

Hevillä näyttää olevan vinkulelun kuritus yhtä edistyneellä tasolla kuin Kustilla ;)

Yhteinen poseeraus aurinkoisena elokuun aamuna. Pojat näyttävät olevan valmiina päivän seikkailuun!

sisko ja sen veli

Kävimme taas Martta-siskon kanssa puistossa leikkimässä. Voi sitä juoksemisen, kuperkeikkojen, loikkimisen, naskalihampaiden kalistelun ja haukuskelun määrää! Ei kyllä voisi koirapoika parempaa leikkikaveria löytää, kiitos Martta!

Tässä muutamia kuvallisia todisteita siitä, että terminaattorit ovat joskus ihan nätistikin yhdessä :)

 

Ensin vähän pusutellaan...

...ja sitten otetaan piiiiiitkä karahka, jonka molempiin päihin mahtuu yksi mäykky!

Ja nyt sitten nukutaan hyvin sikeää unta, on se leikkiminen vaan niin rankkaa.

valekrokotiili

Oletteko koskaan miettineet, miltä näyttää mäyräkoira, joka esittää olevansa krokotiili?

Aarre: "Mä aion ainaski näyttää hyvältä täs fotossa, ihan sama mitä toi sekoboltsi nakkimakkara meinaa."

kustin oma aarre

Viikonloppu oli taas hianoa aikaa pienen koirapojan elämässä: käytiin kummisedän luona Turussa vähän riahumassa. Ja oli muuten hauskaa! Uusia pusukavereita tuli ovista ja ikkunoista, ja kaikki rapsuttivat ja silittelivät.

Yksi lempparihetkistä koitti puistossa, kun kummisedän valvova silmä vilkaisi hetken muualle: Kusti sai näkökenttäänsä vettä, jonka jälkeen kuului vain VIUH ja PLÄTSIS. Siellähän kroolasi koiruus keskellä puiston suihkulähdettä... Eikä siinä vielä kaikki, sen jälkeen piti vielä pulahtaa kaksi kertaa uudestaan, ensinnäkin koska uiminen on niin älyttömän kivaa ja toisaalta myös siksi, että piti mennä vähän sorsia jahtailemaan... Ja sitten tietysti piti kuivatella ja vähän riehua, jee!

Sunnuntaina oli mahtava päivä, joka vain parani paranemistaan, kun puistossa riekkuessa mukaan leikkiin tuli bostoninterrieri Aarre, jihuu! Aarre yritti opettaa Gusselle painiotteita, mutta Gusse ei ollut kovin vastaanottavainen, vaan keskittyi juoksemiseen, hyppimiseen ja näykkäilyyn. Niin ja puksutteluun, koska Aarre on kuukauden Gussea vanhempi ja viksumpi ja isompi ja komeampi ja ja ja ja ja... Mikähän dominaattori Kustafsson oikein onkaan?

Kuvassa harvinainen hetki: pojat ja kielensä hetken hengähtävät leikin tiimellyksessä...

Noh, puksuttelukaan ei sitten lopulta riittänyt, vaan Kusti koki oikeudekseen myös tehdä reiän Aarteen kieleen. Leikin tiimellyksessä sattuu ja tapahtuu, kun kaksi megakielistä kohtaavat... Onkohan koirien kielilävistys muotia? Toivottavasti Aarre kestää Gussen sekoiluja vielä jatkossakin, koska tulevaisuudessa tiet varmaankin risteävät useamman kerran...

Ensi viikolla Gussen lapsuuden huoleton aika on muisto vain, koska Gustaf joutuu koulun penkille! Mitähän siitäkin tulee, emäntää vallan pelottaa. Joutuukohan koirakoulussa jälki-istuntoon, jos tekee koiruuksia?

kusti laivakoirana

Olemme viime aikoina lomailleet ahkerasti ja viimeisin valloitettu osa-alue on veneily. Palanen Päijännettä on nyt otettu haltuun!

Laivakoiramme puikkelehti sujuvasti pienistäkin raoista ja peruutti tyylikkäästi veneen kapeissa kulkuaukoissa. Kannella kuono värisi koko ajan ja kaikkia tavattuja ihmisiä tervehdittiin vähintäänkin hännänheilutuksin. Vain yhdelle miehelle haukuttiin, mutta sekin johtui siitä, että pönttö ukkeli pamahti paikalle kesken leikkisession. Ettäs kehtasikin häiritä, mokoma.

Nuuskuttelun lisäksi tosi kivaa oli kannella makaavien köysien pureskelu. Jos joskus alkaa tuntua siltä että veneen kiinnitys pettää, naskalihampainen syyllinen löytyy täältä!

Vaikka maailmassa olisi mitä jännää hyvänsä, uni voittaa aina!

Kusti on jatkanut muutama viikko sitten aloitettuja opintoja ja suorittanut ahkerasti uimamaisterin tutkintoaan. Koiruus kävelee itse rannasta sujuvasti veteen, heittää pienen kierroksen ja pulikoi takaisin maankamaralle. Poikkeuksena sorsien jahtaus, jolloin kotimatka on tuntematon käsite. Muuan retki ei myöskään ollut päättyä, kun Gusse omasta mielestään oli uimassa takaisin veneeseen, mutta meidän mielestämme se ui vähän liikaa, veneen ympäri, noin 20 metrin matkan. Onneksi pelastusliivit ja pelastusjoukot olivat matkassa mukana, vaikka uimasankari ei tietenkään tarvinnut apua...

Veneellä Kusti pääsi kokeilemaan myös erilaisten esteiden yli loikkimista ja pujottelua. Kyseisen harjoitteluleirin tuloksena meillä on nyt pikkuinen mäyrähundi, joka osaa hypätä sänkyyn. Jee.

Rantaleijona Gusse ihastelee järvimaisemaa maalta käsin.

Veneilyn tiimellyksessä suurta draamaa koettiin punkkien muodossa. Ensimmäisenä löytyi partakarvassa killuva punkero, joka sai oitis kohdata kohtalonsa ja tapasi herra sytkärin. Vähän myöhemmin löytyi kuonoon kiinnittynyt yksilö, jota neljä aikuista ihmistä yritti saada rimpuilevasta ja ulisevasta koiralapsesta irti. Ja ikäänkuin se ei olisi ollut tarpeeksi, löytyi toisen korvan hoodeilta vielä KAKSI punkkia lisää.

Punkkipihdit olivat kömpelöt ja niiden käyttö, sätkivän koiran ollessa potilaana, on, hmm, haastavaa. Suurin apuväline oli rauhallinen juttelu, jonka aikana koira rentoutui ja viimeinenkin punkki saatiin irti (joten kuten). Ja urakan lopuksi kourallinen nameja lohdutti edes vähän. Nyt sitten seurataan, ettei puremakohtiin ilmesty mitään epämääräisiä patteja tai punoituksia.

Vähän pienempää draamaa koettiin, kun hurtta alkoi ykäillä, eikä se suinkaan johtunut keikkuvasta paatista. Lähempi tarkastelu osoitti, että yöpaitani päälle heittämässään ruokainventaariossa Gusse lahjoitti minulle palan pesusientä ja teippiä. Kumma juttu, että tuli huono olo! Pesusienen lisäksi nyt on tullut maistettua myös Päijänteen hiekkarantaa, nam. Siitä tuli hienoja kuvioita kakkaan seuraavana päivänä!

maalaiselämää, osa I

Vietimme viime viikonlopun Lohjan tukikohdassamme ja siellä oli tosi hauskaa! Oman pihan lisäksi naapurin puolella oleskeltiin paljon (miksi ei, sieltähän sai paljon huomiota ja rapsutuksia!) ja nuuskuteltiin metsän ihania tuoksuja... Yksi parhaista jutuista oli pitkään ruohoon heittäytyminen, siihen oli mukava rötkähtää - punkkitarkastukset eivät onneksi ole paljastaneet ei-toivottujen vieraitten ilmestymistä kuvioihin...

Yllättäen kävi niin, että vettä säikkyvästä hundistamme paljastuikin hurja vesipeto, joka kahlaili ihan itse rantavedestä järven tyrskyviin kuohuihin. Tyyli lienee lähellä mamma-koira Sinnan uiskentelua, koirasta ei huomaa milloin kahlaus päättyy ja uinti alkaa. Gustafilta jos kysytään, se varmaankin muuttaisi maalle, siellä oli sammakkokin ja tosi paljon tilaa juosta rallia!

Takaisin saadaan varmasti uudelleenkin mennä, ainakin mikäli lähtömme jälkeen sänkyjen tai pöytien alta ei löydy yllätyksiä kakkaroiden, lätäköiden tai rikki narskuteltujen sähköjohtojen muodossa... Kaikkia sähköjohtoja on takuulla maisteltu, mutta kyseisestä toiminnasta ei välttämättä löydy jälkiä :P

Onko se myyrä? Onko se piisami? Vai onko se Gusse?

Kyllä se Gusse on! Meidän noutava pikku Gussemme pelasti vinkulelunsa joutumasta järven ahnaaseen kitaan. Huomaa tomerana sojottava häntä!

Jokainen kunnon uimareissu päättyy tietenkin kunnon ravistuksiin :)

kyllä maalla on mukavaa!

Kusti eli Gustaf eli kavereiden kesken Gusse vaan!

Käväisimme minilomalla landella ja kuinka ollakaan, Gussestahan paljastui oikea vesipeto! Mutta kyllä edelleenkin uimista kivempaa on itsensä kuivaaminen ja pyyhkeessä möyriminen. Ja jos ei ole pyyhettä, niin kyllä nurmikkokin välttää. Ja jos ei ole nurmikkoa, soratiekin käy...

koirakoulu kusti*

Koiramme on oppinut kaikenlaista viime viikkojen aikana.

Ei se teknisesti ottaen ole oppinut vielä tekemään mitään JÄRKEVÄÄ - ensin sen pitäisi varmaan osata oma nimensä, niin se voisi tajuta, että sille puhutaan...

Mutta toivoa varmaankin on, sillä ei tuo hundi mikään idiootti ole. Sillä taitaa vaan olla valikoiva kuulo. Mäykyillä usein on...

Ei onnistu ehdottomat luoksetulot, puruotteen irroittamiset tahi hiljaisuus haukkumisen sijaan. Ja sana "EI" on vielä vahvasti harjoittelun alla, vailla näkyviä tuloksia. Tai siis sen mielestä "EI" tarkoittaa "lähde karkuun, juokse lujaa pakoon pihistämäsi esine lujasti hampaissasi"...

Sen sijaan koiramme osaa

• livahtaa syömään sähköjohtoja ilman, että kukaan huomaa (vaikka johdot maistuvatkin pahalta, koska niissä on jotain ällöä pureskelunestospraytä ja etikkaa)
• livahtaa lorottamaan pissaa joka paikkaan ilman, että kukaan huomaa mitään ennenkuin on liian myöhäistä (miksi lorottaisit paperille, kun voit lorottaa sen ohi)
• livahtaa sille aidatulta reviiriltä pakoon useaa eri reittiä ja pakometodia käyttäen (ai miten niin 11-viikkoinen KÄÄPIÖmäyräkoira ei voi hypätä kulkuesteen päälle ja punnertaa siitä itseään ylös) suorittamaan kahta edellämainittua tehtävää
• livahtaa makaamaan lattialla olevan läppärin näppiksen päälle, koska se on maailman paras paikka - miksi siitä muuten häädettäisiin yhtenään pois? Ikivanha läppäri vetää viimeisiään muutenkin, nyt se on nelitassujärjestelmän, naskalihammastekniikan ja lopuksi vielä mahalleenrötkähtämismetodin ansiosta OIKEASTI lopussa...

Eihän kierosta koirasta voi olla ylpeä, eihän?

*koirakoulu Kustissa ei kouluteta koiria, vaan koira kouluttaa omistajiaan (toim.huom.) - ja se on ihan oikein!

kuin uitettu koira

Kusti kävi eilen ekaa kertaa uimassa. Lammessa kiiltävä vesi on yleisesti ottaen aika pelottavaa, varsinkin jos sinne hypitään kovaäänisesti ja loiskahdellen. Hui! Mutta millä logiikalla vettä pelätään ja vieressä ujeltavia ambulansseja ei?

 "Mua vähän pelottaa, mitä sä oikein meinaat?"

Rannalla vähän ruikutettiin, mutta enimmäkseen pelottavalta vedeltä suojauduttiin työntämällä pää pyyhekasaan. Siihen olikin hyvä nukahtaa. Ai siis mitä häh, eikö muka ole normaalia nukahtaa silloin kun vähän jännittää?

Lähtiessä rannalta Kustafssonin oli pakko päästä vähän keimailemaan ja kaikki huomiota antavat tytöt käytiin läpi. Rapsutuksia tuli ja pusukavereita löydettiin. Slurpsis!

Lopulta isäntäväki päätti kastella kuuman koiran, eikä vastusteluja tullut ollenkaan kamalasti. Lähes rentona vedessä lötköteltiin pötköteltiin. Parasta oli kyllä kuitenkin se, kun pääsi möyrimään lämpimän pyyhkeen sisälle emännän syliin! Kotimatkalla kyllä nukutti ja vähän makupaloja maisteltiin. Hyvä reissu!

connecting kusti

Jos muuan matkapuhelinvalmistaja haluaisi vauhdittaa tuotteidensa myyntiä, täällä olisi eräs juoksujalkaa valmis auttamaan!

ihana martta

K

Kustin sisko Martta on utelias ja reipas pikku mäykky!

Seuraavat leikkitreffit on sovittu huomiselle, jee!

julkisella paikalla

Mistä tietää, että joku on pienen (koira)vauvan huoltaja? Siitä, ettei kyseinen henkilö välitä, vaikka

• menee kauppaan katsomatta peiliin (vaikka sellainen olisi hississäkin...)
• menee kauppaan vaatteissa, jotka ovat olleet lähimpänä ulko-ovea ja jotka on saanut nopeasti heitettyä päälle (vaikka ne saattavat vähän tuoksahtaa pissalta)
• menee kauppaan hiukset likaisena ja/tai sekaisin, hätäisesti nutturalle kietaistuna eikä meikin häivääkään TODELLAKAAN ole havaittavissa kasvoilta (ainoastaan päivä päivältä syveneviä uurteita...)
• menee kauppaan housut täynnä kuivaa heinää, koska on ollut puistossa istuskelemassa/kieriskelemässä
• menee kauppaan mukanaan kirkkaanpunainen, pieni Royal Canin -kylmälaukku

 Kustin tyylikäs kylmälaukku oikealla!

• juoksee puistossa pientä ympyrää, tekee välillä loikkia ja mutkittelee leikin tiimellyksessä siitä huolimatta, että ihmiset tuijottavat
• naapurit vihaavat kyseistä henkilöä ja/tai hänen huutavaa (koira)vauvaansa, jolle ei voi antaa periksi, vaikka se huutaa, koska sitten se luulee olevansa pomo
• koti näyttää siltä, että se olisi joutunut tykistökeskityksen kohteeksi, koska asuntoa ei jaksa siivota, sillä kaikki vapaa-aika (koira)vauvan nukkuessa menee levätessä
• sormet haisevat pysyvästi (koira)vauvanruoalta

...siitä sen tietää. Nyt tekin tiedätte.

pieni suuri viikko

Kusti täytti torstaina 9 viikkoa, onneksi olkoon pikku kekkulille!

Viimeisimmällä viikolla tapahtunutta:

• Kusti oli ekaa kertaa käymässä keskustassa, ihan stadin sydämessä, ja jäbä oli IHAN PELOTON, utelias, reipas, rohkea ja iloinen - arvatkaapa montako sydäntä se ehti särkeä vain 30 minuutin reissussa: "Vooooi ku ihana, saanks mä silittää?" ;) Eivät pelottaneet sporat, autot tai hälisevät ihmiset... Sporalla reissaaminen menee nyt ihan rutiinilla! Ah, kuinka paljon ylpeyttä tunnenkaan! Ihana, reipas pikku hundi-kundi!!!

• Kusti sai ihan uudet, hienot valjaat, jotka ovat FERRARINPUNAISET ja Kustafsson näyttää niissä vähän palomiäheltä ja kävelee nyt paljon reippaammin kuin tavallisella kaulapannalla konsanaan!

• Kusti söi EKAA KERTAA KUPIN TYHJÄKSI IHAN OMIN AVUIN! Hallelujah, sinä siunattu Mustin & Mirrin myyjätyttö, joka arvasit, mistä narusta kannattaa vetää - vaikka naudanmahapullat olivat loppu, löytyi syötäväksi kalkkunaa, joka meni pikku poitsullamme nappuloiden seassa alas muitta mutkitta! JIHUU!

Mitähän suurta ja hianoa ensi viikolla koetaan ;)

sisko-pisko sisilisko!

Voi mitä onnenmäyriäisiä tässä ollaan!

On käynyt niin mahtavasti, että Kustin sisko on muuttanut Kustin lailla Savosta Helsinkiin. Sittemmin ilmeni myös, että kyseinen mäyriäinen asuu Kustista tarkalleen ottaen 1,7 kilometrin päässä! Uskomatonta!

Sovimme Kustille ja Martalle treffit puistoon ja voi sitä ilon ja riekkumisen määrää! Jälleennäkemisen riemua se ei tainnut olla, vaikutti siltä etteivät pötkylät muistaneet toisiaan koskaan tavanneensa, mutta olipa kiva leikkiä ihan samanikäisen ja melkein samankokoisen kaverin kanssa!

Kun katselee siskoa ja sen veljeä, ei millään ole uskoa, että samoista vanhemmista ovat lähtöisin! Kustin karva on muhkea ja pehmeä, Martan niukka ja karhea. Aivan tajuttoman ihania molemmat.

Riekkujat vähän rauhoittuneina mutustelevat ruohoa, nam!

Martta on aika topakka ja peloton daami, Kusti tuntui yhtenään olevan alakynnessä - tekee tuolle meidän itsevarmalle ryökäleelle ihan hyvää ;)

Vekkulit pistivät kyllä sellaisen rallin pystyyn, ettei mitään rajaa. Monta tuntia sekoiltiin yhdessä puiston ruohikossa kahinoiden ja lopuksi syötiin yhteistuumin ruohoa, pupunkakkaa ja kuivuneita lehtiä. Kusti meinasi lisätä päivän ruokalistalle myös sytkärin ja loppuunkalutun maissintähkän, Martta puolestaan tupakantumpin ja ruttuisen talouspaperinpalan, johon joku oli pyyhkinyt jotakin nannaa - iik...

Ekat treffit on pidetty, toivottavasti niitä tulee monia lisää! Ja toivottavasti valokuvaaja on silloin sormi liipasimella - nuo kaksi puikulaa on niin vaikea tallentaa kuvaksi, sillä ne liikkuvat lähes yhtä sukkelasti kuin saukot! Varsinkin Martta, joka oli kuin rasvattu salama! Lisää kuvia seuraa ;)

järki & tunteet

Otetaanpa tarkasteluun ihan hypoteettinen juttu.

Oletetaan, että olet aina ollut koiraihminen. Olet aina pitänyt koirista ja perheessäsi on kenties joskus ollut koira. Sanotaan vaikka, että olet odottanut omaa koiraasi kymmenisen vuotta. Nyt elämäntilanne on vihdoin sopiva ja sinulle on tulossa koira.

Ajatellaan, että olette paremman puoliskosi kanssa ihan tavallisella järjenjuoksulla varustettuja ihmisiä. Teillä on kyky ajatella kriittisen analyyttisesti, kenties korkeakoulututkinnot siitä todisteena. Olette etukäteen lukeneet koiran koulutusta koskevaa kirjallisuutta ja teillä on suunnitelma siitä, millaiseksi haluatte koiranne kasvattaa. Käytte monta syvällistä keskustelua ihannekoiranne luonteesta ja teette monta yksityiskohtaista sotasuunnitelmaa.

Odotatte ja suunnittelette koiran saapumista monen monta pitkää kuukautta. Pohditte, milloin pennun olisi hyvä tulla kotiin ja millaiset vanhemmat sillä pitäisi olla. Tuumailette, millainen kasvattaja olisi oivallisin. Harkitsette tarkkaan. Lopulta, monen mutkan kautta, jännitätte, miten synnytys menee, montako pentua tulee, tuleeko teidän pentunne maailmaan.

Sitten seuraatte vierestä emän pentujenhoitotaitoa ja pidätte peukkuja, että pentu saa parhaat mahdolliset eväät elämään. Se olisi mielestänne ihanteellisesti avoin, reipas, ystävällinen, rohkea, utelias ja hyvähermoinen.

Lopulta saat puolisosi kanssa sen kahdeksanviikkoisen tabula rasan omaksesi. Se vie sinulta sydämen ja järjen, ihan sekunnissa. Kaikki analyyttinen ja kriittinen ajattelu lentää ikkunasta ulos, kun yrität varmistaa, että emästä vieroitetulla pikku pennulla on hyvä olla: on lämpöä, rakkautta, ruokaa, leikkiä ja jatkuvaa, hellää hoitoa.

"Ai mitä, pitiks mun kouluttaakin tätä koiraa? Häh, en mä sellaisesta mitään tiedä. Mikä strategia? Mitkä yhteiset linjanvedot? Mitkä rajat? Mikä roti? Kato ny miten söpö ja ihana se on! Vooooooi meiän pientä, pikku muru kulta murunen, anna pusu!"

pienen miehen elämä on rankkaa

Perjantaina oli kauhia päivä! Silloin pikku hundimme oli viimeistä kertaa synnyinkodissaan ja joutui sieltä lähtemään vieraiden ihmisten mukaan, hui! Automatka oli pitkä ja rankka, vaikka tehtiin paljon pysähdyksiä, juteltiin, leikittiin ja välillä jahtailtiin (mielikuvitus)pupujakin.

Koiruus ei itkenyt yhtään koko matkan aikana, mutta vähän se masisteli eikä suostunut syömään tai juomaan. Se oli kyllä aika yllättävää, sillä tämä kaveri oli kuulemma aina ekana ruokakupilla sisarustensa kanssa syödessään ja pötkylä on aika skrode, niin kuin terveystarkastuksen yhteydessä paljastui: 2,5 kiloa silkkaa pötkylää kirsusta hännänpuikulaan! Kokoa on noin litran maitopurkin verran.

Monsieur Kustafsson ekaa iltaa kotona, syömässä isoa namiraksua.

Kodinvaihdon aiheuttamaa stressailua on nyt jatkunut pari päivää, mutta herra suostuu viimeinkin taas juomaan ja syömään - tosin syöpöttely on vähäistä, ellei herraa syötetä! Hundi-kundi on ilmeisesti niin hienoa sukua, ettei viitsi vaivautua kupille itse... Ongelmahan tästä tulee, jos syöttämispakko jatkuu, mutta tässä vaiheessa on tärkeää, että pikkuinen syö, kun koko ympäristö on mennyt 100% uusiksi! Onneksi sentään raakaa jauhelihaa ei voi vastustaa!

Leluista lemppareita ovat kuminen vinkuankka ja pehmopupu. Pupu on saanut osakseen aikamoista höykytystä - ei ole enää korvat valkoiset, ei! Mutta kaltoin kohtelusta huolimatta se on paras unikaveri. Mieluisin lelu taitaa kuitenkin olla vessapaperirullan pahvihylsy, jonka sisällä on raksuja tai lihanpaloja. Parhaat jutut ovat tässä maailmassa kuitenkin varsin usein hyvin yksinkertaisia!

Kirkkopuistossa on tavattu jo pari koirakaveria ja riehuttu ja juostu villisti. Ruohoa, kiviä ja tupakantumppeja olis tosi kiva syödä - ai miten niin ne ei kuulu normaaliin ruokavalioon? Kotona on muuten tosi hyvänmakuisia sähköjohtoja, mutta niidenkin pureskelu on kielletty, perskules sentään. Eikä seiniä tai jalkalistojakaan anneta haukkailla, voi pettymysten pettymys!

Yöunet ovat isäntäväellä jääneet vähän lyhyiksi ja koiraa on hoitamassa kaksi zombieta. Lisäksi emännälle on todistettavasti kehittynyt kahden päivän aikana neljä otsaryppyä, ei niiden olemassaoloa ainakaan ennen ole noteerattu...

Mutta on se ihana. Ja niin pieni! Ja viksu, on päässyt jo pari kertaa portin läpi tekemään salapissoja olkkarin pöydän alle, tietysti isännän sukkien päälle! Haukkuminenkaan ei ilmeisesti tuota ongelmia, pari melko miehekästä räyhähdystä on jo kuultu. Pitäähän sitä haukkua, jotta saa isäntäväen ruotuun!

Miten muuten vasta kahdeksanviikkoinen koiruus voi niin onnistuneesti ilmaista loukkaantuneensa? Se heittää pöyristyneen katseen emäntään tai isäntään, möyrii kauemmaksi ja kääntää pyllynsä moukkamaisesti käyttäytyneeseen ihmislapseen ja alkaa mököttää.

Nyt tekemään internjetin syövereihin Yarrah -purutikkujen hintavertailua. Ja naudanmahapullien! Ja jos jauhelihasta olis jossain hyvä tarjous, sekin käy ;)

kusti on ihan leijona!

Sunnuntaina 16. toukokuuta oli aika kauan odotetun kohtaamisen: tapasimme Kusti-mustin perheineen ekaa kertaa! Koiranen oli juuri niin ihana, pieni ja hurmaava kuin vain voi kuvitella. Tai ei, oikeastaan sitä ei voi edes kuvitella. Se oli niiiiiin ihana, niiiiiin pieni ja niiiiiin hurmaava...

Kusti ärrrjyy kuin leijona! Oikeasti haukotutti, kun sylissä pötköttäminen on niin rankkaa. Vierellä Taika-täti tarkistamassa tilannetta.

Kusti ja veljensä olivat kovin reippaita pikku poikia 18 vrk:n iästä huolimatta! Äidin perään ei itketty juuri lainkaan ja syliinkin pikku hundinen nukahti, oi autuutta :)

Pojat yrittivät ilmeisesti tehdä suuren vaikutuksen meihin, koska lähtivät vierailullamme elämänsä ekaa kertaa yrittämään kävelyä, joka oli kovin vaikeaa. Mutta sopivasti ryömien ja välillä pari askelta horjuen pääsi kuin pääsikin ihan hyvin eteenpäin.

Pikkuisten äitimuori Sinna oli reipas ja iloinen, ystävällinen pikku hundi. Poikien isoäiti Lilli oli puolestaan aika hurjapää, sillä 12:sta ikävuodesta huolimatta meno oli kova ja intoa riitti. Mutta niin kai se on: naiset vain paranevat vanhetessaan (ai siis mikä kolmenkympin kriisi, kröhöm).

Yksi hellyyttävimmistä jutuista oli se, että Kusti käsitteli lähes koko oikean kämmeneni siinä toivossa, että siitä herahtaisi suuhun vähän maitoa. Ovelan tuntuista, kun pikku koira aavistuksen verran näykkäisee kaikilla kolmella minihampaallaan ja yrittää imaista minisuullaan ja minikielellään minimäärän syötävää itselleen :)

Kustin veli ei ollut niin masentunut miltä näyttää, mutta eihän sitä kukaan jaksa päätä koko aikaa kannatella!

Kasvatusäiti sanoi, että pennut ovat kehittyneet hirmu hyvää vauhtia ja jos tuo tahti pitää jatkossakin, Kustafsson pääsee kotiin jo juhannuksen tienoilla. Jeeeee!

Webmaster on nyt vähän kipiä, siksi kuvat aukeavat klikkaamalla aivan JÄTTEsuurina! Se on kova juttu, koska Kusti on oikeasti JÄTTEpieni!